Valmistaja: Green Garden

Valkonarsissi
Sinopel 5kpl

Narcissus poeticus
Tuotekoodi: 17302
Määrä 1-4 5+ 
Kappalehinta 8,30€ 6,64€
Alennus - 20%
Loppuunmyyty tälle kaudelle

Tuotekuvaus:

Korkeus: 40cm
Määrä: 5
Koko: 14/16cm

 

 Tuoksuva valkonarsissi. Pieni, vihreä torvi ja valkoiset terälehdet. Torven väri saattaa vaihdella lämpötilan mukaan vihreästä keltaiseen.

Isokokoiset sipulit.


Narsissit ovat kevään iloisia ja helppohoitoisia sipulikukkia, jotka palaavat vuosi vuodelta yhä runsaampina ja vahvempina. Ne eivät maistu jäniksille tai myyrille, joten ne saavat kasvaa rauhassa puutarhassa. Narsissien tuoksuvat kukat tuovat väriä ja keväistä tunnelmaa niin istutuksiin kuin leikkokukiksi maljakkoon.

Narsissien sipulit istutetaan syksyllä, kun sää viilenee. Jos talvi saapuu aikaisin, istutuspaikan voi suojata kevyesti, jotta sipulit ehtivät juurtua kunnolla. Osa narsisseista soveltuu myös hyötämiseen, jolloin ne voidaan saada kukkimaan esimerkiksi pääsiäisen aikaan ruukuissa.

Narsissit sopivat istutettavaksi ryhmissä, leveinä mattoina, kukkapenkkien reunoilla tai kivikkoalueilla. Kukinnan jälkeen kuihtuvat lehdet peittyvät kauniisti isolehtisten perennojen, kuten kuunliljojen (Hosta) tai tarhapäivänliljojen (Hemerocallis), alle.

Istutusvaiheessa kasvualustaan kannattaa lisätä Kukkasipuliravinnetta. Jatkoravinteena sitä voi antaa keväällä versojen noustessa, mikä tukee runsasta ja näyttävää kukintaa vuodesta toiseen.

Tällä hetkellä ei löydy tuotearvioita.

Kirjoita arvio